Karelian opiskelijat Kolilla

Ensimmäisen vuoden matkailun opiskelijat  suunnittelivat ja toteuttivat perinteeksi muodostuneen Kolin retken osana Tuotteistaminen ja markkinointi-opintojaksoa. Muutama Resto2019-kisojen suunnittelutiimin jäsen pääsi mukaan taltioimaan kansallismaisemia ja nauttimaan ohjelmasta. Koska kuva kertoo enemmän, kuin tuhat sanaa, pääsettekin kurkkaamaan  retkeen Riitta Lappalaisen ottamien kuvien muodossa!

Kolin huipulle pääsee parkkipaikalta helposti maisemahissallä.

Ryhmä suuntasi ensimäisenä tutustumaan Break Sokos Hotel Koliin.

Break Sokos Hotel Koli sijaitsee aivan Kolin huippujen tuntumassa. Hotellilta pääsee suoraan laskettelurinteisiin tai vaikkapa tutustumaan Luontokeskus Ukkoon.

Heti hotellin aulassa odottaa lämmin tunnelma.

Opiskelijat pääsivät kurkkaamaan myös Koli Relax Spahan, joka on hyvinvointimatkailijan unelmakohde.

Spa:n ollessa auki vieras pääsee nauttimaan mm. tässä porealtaassa Kolin kansallismaisemista

Ohjelmassa oli myös opastettu lumikenkäkierros Kolin huipulle.

Kolin lumisessa maastossa on loistavat puitteet mm. lumikenkäilyyn, mutta huipulle kannattaa mennä ihailemaan maisemia myös jalkaisin.

Sumuisesta päivästä huolimatta Koli tarjosi taas kerran parastaan upeine maisemineen. Olemme hyvin ylpeitä Kolista ja sen kansallismaisemista ja voimmekin melkein luvata, että jokainen joka on käynyt joskus Kolilla, voi varmasti suositella näkemäänsä.

Comments are closed.