Piipahdus olutfestareille

Viime viikolla aurinkoiset säät suosivat helsinkiläisiä ja Rautatientorilla oluenystäviä ilahdutti Suuret Oluet Pienet Panimot-olutfestarit. Suurena olutfanina sekä -harrastajana festareita ei voinut jättää väliin tänäkään vuonna.

Festivaalit järjestettiin ensimmäisen kerran Lahdessa vuonna 2002 ja nykyään niistä päästään nauttimaan jo 6 eri kaupungissa. Festivaali kerää yhteen 34 kotimaista pienpanimoliiton jäsenyritystä. Näiden lisäksi tänä vuonna mukana oli myös kaksi ulkomaista kutsuvieraspanimoa. Asiakkaiden viihtyvyydestä huolehti omalta osaltaan myös illan aikana esiintynyt live-bändi.

Festivaalin suosiosta kertoo oman tarinansa se, että festivaali keräsi vuonna 2016 yli 44 000 kävijää, juomia kului 50 000 litraa sekä kotimaisia ruoka-annoksia myytiin kymmeniä tuhansia. Matkailutoimittajien kilta luovutti SOPP:lle Vuoden 2016 matkailutapahtuma -kunniakirjan.

Oluen ollessa pääroolissa, paikan päältä saa myös pienpanimoiden siidereitä sekä long drinkkejä, tisleitä sekä virvoitusjuomia. Nälkäkään ei pääse yllättämään, sillä festarialueelta on mahdollista ostaa myös ruokaa ja pientä purtavaa. Tänä vuonna tarjolla oli mm. erilaisia makkara-annoksia, muikkuja ja muurinpohjalettuja. Itse ihastuin paikan päällä valmistettaviin sipseihin, joihin sai valita itse mausteet sekä mieleisensä dipit.

  

Viime kesän sour ale-huumaa oli aistittavissa teltoissa edelleen ja lähes jokaiselta pienpanimolta löytyi kyseisen tyylilajin edustajia valmiina maistatukseen.  Tämän kesän ja tulevan syksyn nousevat oluttrendit nojaavat selkeästi gruittien puoleen. “Ipa overdose” -aikakaudella nämä kokonaan ilman humalaa valmistetut muinaisoluet veivät tällä kertaa omankin sydämeni. Niin happamia, niin hyviä. Ja pitkästä aikaa taas jotain täysin uutta.

Festivaalin parasta olutta on todella hankala mennä nimeämään, mutta parhaan meiningin telttaa ei tarvitse kauaa miettiä. Espoolainen pienpanimo Fat Lizard Brewing co. loisti joukosta kesäisellä rennolla meiningillään. Asiakasviihtyvyydestä huolehtivat paikalle roudattu sohva ja värivalojen katveessa huojuva palmu. Festaritatuointejakaan ei ollut unohdettu, muistoksi sai paikan päällä asennetun liskon haluamaansa paikkaan. Panimon edustajat juttelivat niitä näitä festarivieraiden kanssa ja tunnelma oli todella hyvä.

Tänäkin vuonna SOPP yllätti positiivisesti!

Ensi kesää odotellen,

Sanna