RESTO22-kilpailun säännöt

Tervehdys taas täältä RESTO22-tiimin kulisseista!

Tiesittekö, että vuoden 2022 kisoihin on enää 111 päivää! Kisojen lähestyessä on hyvä kerrata kilpailun säännöt, jotka auttavat kisoihin valmistautumisessa. Jaamme kilpailun säännöt tässä blogipostauksessa ja lisäksi ne löytyvät nettisivuilta “Joukkueille” palkin alavalikosta. Säännöt ottavat kantaa muun muassa joukkueiden kokoon, ilmoittautumiseen ja tehtävien suorittamiseen. Lue säännöt alta ja muistuta myös omaa joukkuetta!

1§ RESTO-tietotaitokilpailu on restonomiopiskelijoiden tietoja ja taitoja mittaava kilpailu. Tietotaitokilpailut järjestetään vuosittain keväällä. RESTO2022-tietotaitokilpailun järjestää Jyväskylän ammattikorkeakoulu. RESTO2022-tietotaitokilpailu kilpaillaan pääosin suomenkielisenä. 

 Yhdestä ammattikorkeakoulusta saa osallistua korkeintaan kaksi (2) neljän hengen joukkuetta. Joukkueen sukupuolijakauma on vapaa. Kilpailijoiden on oltava kyseisen ammattikorkeakoulun suomalaisia tai Suomessa opiskelevia ulkomaalaisia restonomiopiskelijoita (AMK-tutkinto). Joukkueen jäsenten tulee olla kirjoilla edustamassaan ammattikorkeakoulussa kilpailun aikana. Opiskelija voi osallistua kilpailuun vain yhden kerran opiskeluaikanaan. Järjestävästä ammattikorkeakoulusta ei saa osallistua joukkuetta kilpailuun. 

Joukkueen jäsenet nimetään sähköisellä ilmoittautumislomakkeella. Mikäli jo nimetty joukkueen jäsen sairastuu vakavasti tai ilmenee joku muu vastaava (force majeure*) syy esteellisyyteen, varajäsen voidaan nimetä joukkueeseen 48 h varoitusajalla (ruokavaliomuutoksia ei voida luvata). Joukkueen nimenä tulee olla joukkuetta kuvaava nimi. 

Kollegat nimetään sähköisellä ilmoittautumislomakkeella. Kollegoiden on oltava kyseisen ammattikorkeakoulun opettajia tai henkilökuntaa. Kollegat ovat tukemassa ja kannustamassa joukkuetta, mutta eivät saa antaa neuvoja kisatehtävien suorittamisen aikana.  Mikäli jo nimetty kollega sairastuu vakavasti tai ilmenee joku muu vastaava (force majeure*) syy esteellisyyteen, varajäsen voidaan nimetä 48 h varoitusajalla (ruokavaliomuutoksia ei voida luvata). 

 RESTO2022 -tietotaitokilpailun johtoryhmä valitsee kilpailun ylituomarin ja tuomariston kilpailutehtäville.  

 Kaikki joukkueet kilpailevat samassa sarjassa. Kilpailu koostuu tehtävistä, jotka ovat kaikille joukkueille pakollisia. Kilpailutehtävissä voi olla osioita toisella kotimaisella kielellä tai englannin kielellä. Joukkueiden kilpailutehtävien esitysjärjestys järjestetään mahdollisimman tapapuolisesti, esimerkiksi käyttäen painotettua arvontaa. Jokaisen tehtävänannon yhteydessä ilmoitetaan, mitä apuvälineitä ja materiaaleja saa kyseisen kilpailutehtävän tekemisessä käyttää. Jokaiselle tehtävälle on annettu maksimikestoaika, jota ei saa ylittää. Tehtäväkriteerit annetaan tehtävänannon yhteydessä ja ne ovat nähtävissä myös yleisölle. Jokaisen joukkueen kilpailusuoritusta valvoo koko kilpailun ajan joukkuekohtainen opas. 

 Joukkue laatii tehtävien vastaukset tietokoneella, jos ei toisin mainita. Joukkue saa ottaa mukaan niin monta kannettavaa tietokonetta kuin haluaa. Joukkueilla on luvallista tehdä oman korkeakoulunsa logolla varustettu PowerPoint-pohja valmiiksi. Kilpailussa tarvittavat tallennusvälineet jaetaan joukkueille kilpailupaikalla. Tehtävien tekemisessä saa käyttää vain avointa internetiä tiedonhankintakanavana, mikä tarkoittaa, että omia salasanan takana olevia tietoja (esim. OneDrive, sähköposti, Facebook, Moodle jne.) ei saa käyttää, ellei toisin mainita. Puhelimen käyttäminen soittamiseen tai viestien lähettämiseen tehtävien tekemisen aikana on kielletty, ellei toisin mainita. Sääntöjen rikkominen johtaa joukkueen poissulkemiseen kilpailusta. 

 Kilpailun kolme parasta joukkuetta palkitaan. Kolmen parhaan joukkueen sijoitukset ja pistemäärät ilmoitetaan RESTO2022 -tietotaitokilpailun gaalaillallisella. Voittajajoukkue saa RESTO-tietotaitokilpailun kiertävän pokaalin, johon voittajajoukkueen ammattikorkeakoulu kaivertaa joukkueelle nimikkolaatan. Pokaali on toimitettava seuraavalle järjestävälle ammattikorkeakoululle seuraavan kilpailun ensimmäiseen kisapäivään mennessä. Kiertävän pokaalin lisäksi voittajajoukkue saa joukkuetodistuksen ja palkinnon. Järjestävä ammattikorkeakoulu antaa palautteen kaikille joukkueille. Jokainen kilpailuun osallistunut henkilö saa osallistumistodistuksen kilpailuun osallistumisesta.  

 Tuloksiin ja tehtävien arviointiin liittyvät oikaisupyynnöt voi esittää kirjallisena kilpailun ylituomarille viikon kuluessa siitä, kun kilpailun tarkat tulokset pistemäärineen lähetetään joukkueille. Oikaisupyynnön käsittelemisestä veloitetaan 50 € .

 Mahdollisesta kilpailun siirrosta tai peruutuksesta (force majeure*) päätetään Marata-verkoston kokouksessa järjestävän ammattikorkeakoulun esityksestä.  

*Osapuolista riippumaton tai odottamaton poikkeuksellinen tapahtuma, joka voi estää sovitun velvollisuuden täyttämisen.  

Jos säännöistä tulee jotain kysyttävää niin voit laittaa viestiä RESTO-kisojen sähköpostiin (info@resto.fi).

Comments are closed.